Voimavaraistavan työhaastattelun viisi tunnusmerkkiä
Olen etsinyt itselleni uutta työtä ja hakenut työpaikkoihin vain mikäli olen kokenut sen voivan ehkä antaa myös minulle itselleni ammatillisessa kasvussani jotakin. Toinen tärkeä kriteeri on ollut se, että ajattelen myös itse viihtyväni, sopeutuvani ja kykeneväni tehtäviin, joihin tekijää haetaan. En siis ole hakenut yhteenkään paikkaan mielestäni kevein perustein tai täysin vailla sitä osaamista johon tekijää haetaan. En kuitenkaan ole pitänyt itseäni mitenkään ylivertaisena ja täydellisenä pakettina hakemiini paikkoihin.
Omassa mielessä on ehkä ennemmin ollut ajatus siitä, että joko olen sellainen tyyppi niin osaamiseltani kuin henkilönä, joka soveltuu paikkaan tai sitten sinne haetaan jotain tietynlaista osaajaa ja persoonaa. En voi yksin täyttää kaikkia mahdollisia kriteerejä. Joko ominaisuuteni ja osaamiseni kohtaavat työnantajan asettaman "tarveikkunaan" tai eivät. Tämän oivaltaminen on auttanut itseäni asettumaan työnhakijan rooliin. Tähän mennessä olen hakenut viittä eri työtä ja ollut kolmessa haastattelussa vajaan puolen vuoden sisällä. Kahdesta työpaikasta on haku vasta päättynyt eikä niistä ole vielä kuulunut mitään.
Olen kuitenkin ollut kolmessa työhaastattelussa, joista jokaisen koin niin mielenkiintoisena kuin voimavaraistavana. Tähän vaikutti mielestäni paljon muutamat seikat, joihin on hyvä kiinnittää työhaastattelijana huomio:
1. Tunnelma
haastattelussa; sinua on odotettu ja tuloosi on valmistauduttu. Kaikki
haastattelijat tervehtivät ja ottavat ystävällisesti vastaan.
2. Tekemästäsi hakemuksesta ja CV:stä nostetaan esiin vahvuutesi työnantajan näkökulmaa hyödyntäen. Mikä siinä herätti mielenkiinnon. Antaa hakijalle voimavaroja omasta osaamisesta ja pystyvyyden tunteesta, missä kohtaa on erityisen onnistunut ja sen, että on osannut korostaa oikeita asioita osaamisessaan.
3. Haastattelu on ennemmin ammatillista keskustelua, kuin kysymysten tykitystä. Peilataan osaamistasi ja taitojasi suhteessa työhön, johon tekijää haetaan. Pääset refelktoimaan missä olet taitava ja mitkä asiat saattavat tuoda haasteita uudessa työssäsi. Taitava haastattelija osaa myös nostaa reflektiostasi ne keskeiset kohdat osaksi keskustelua.
4. Soveltuvuuskokeessa ollessani sielläkin tunnelma oli leppoisa ja ystävällinen. Palaute soveltuvuuskokeesta, jonka sain osattiin antaa hyvin rakentavasti ja kannustaen, myös testin esiin nostamat itsesi kehittämiskohteet tuotiin esiin hyvin lempeästi. Mikä tärkeintä testin tuloksia lukiessa oli, että on potentiaalia hoitaa kyseistä tehtävää ammatillisen kasvun myötä. (Opintoni haettavaan tehtävään ovat vielä kesken). On oikeastaan aika hyödyllistä myös tuntea ja tunnistaa noita omia sokeita pisteitä. Niitä voi kehittää ja vahvistaa, jolloin seuraavalla kertaa paikkaa hakiessa tulos voi olla jo vahvempi.
5. Valintatuloksen ilmoittaminen
voi tapahtua monella tapaa, myös sen kielteisen päätöksen antaminen. Se
voidaan ilmoittaa sähköpostilla tai paras tapa, jolla sen sain oli
puhelimitse. Haastattelija kysyi mitä itse ajattelin, miten oli
haastattelu oli mennyt ja mitä itse ajattelen nyt haastattelusta? Tässä
kohtaa tiesin, että minulla ei ihan täyttynyt tehtävään vaahdittu
työkokemus ja kerroin sen hänelle. Haastattelija sanoi, että se olikin
ainoa syy miksi en tullut valituksi. Vau, sanon minä. Minkä hienon
positiivisen fiiliksen tuo tieto antoikaan! Tyyppinä olen siis ok, mutta
osaamiseni ei vielä riitä.
Työnhakeminen
on mielenkiintoinen prosessi. Aiemmin olen istunut haastattelijan
paikalla, mutta en ole ehkä tarpeeksi hyvin ymmärtänyt sitä kuinka
tärkeitä oheiset asiat ovat hakijalle. Onneksi näihin voi näin
omakohtaisesti havahtua. Millaisia työhaastettelukokemuksia sinulla on?
Millaisia havaintoja olet niistä tehnyt jälkeen päin? Mitkä asiat ovat
voimavaraistaneet sinua haastattelussa?
Ajatuksella kohti uusia hakukokemuksia. Itselläni taitaa osaan paikkoja olla "liikaa koulutusta". Onkohan se ennemmin uhka kuin mahdollisuus? Millaisia ajatuksia sinulla herää?
Mukavaa alkutalvea!