Tasapainottelua erilaisten ihmisten kanssa, jota perheeksi kutsutaan

Perheet ovat tänäpäivänä hyvin erilaisia. Jokaisella perheenjäsenellä on omat tarpeensa ja yksilöllinen tapa tarkastella niin maailmaa kuin elämää. Saman katon alla eläminen vaatii joustoa, yhteensovittamista ja jokaisen tarpeiden yksilöllistä huomioimista.

Omasta perheestämme meillä aikuisilla oli aluksi näkemys, että kaksi lasta, jos saamme. Ensimmäinen lapsemme nukkui yöt hyvin ihan vauvasta asti neljä tuntia putkeen ja sitten imetys. En herätellyt kesken unen, vaikka joku oli ohjeistanutkin, että niin tulisi tehdä. Jos lapsella on nälkä kesken unen hän kyllä herää. Siis maalaisjärjen käyttö oli ihan sallittua. Toinen lapsemme ei nukkunutkaan niin hyvin vaan heräsi tunnin välein syömään. Se on jo tarina erikseen, mutta vaati ihan eri tavalla jaksamista ja tukiverkon tukea. Kolmas ja neljäs tulivat, kun kahden kanssa tuumasimme, että menee tässä useampikin. Arki ei siis toiminnallisesti kovin paljon muuttunut, siinä säilyi oma rytminsä.

Jokainen lapsi on erilainen niin luonteeltaan kuin tarpeiltaankin. Sen huomasi jo ihan pienenä. Esikoinen tarvitsi paljon aikaa vuorovaikuksessa ja kaipasi syliä. Toinen taas viihtyi paljon yksin, hakeutui omaan yksinäisyyteensä. Hain hänet usein monta kertaa meidän muiden seuraan kunnes ymmärsin, että hänen luontainen tarpeensa on leikkiä yksin osa ajasta. En voinut pakottaa olemaan muiden kanssa. Osa meistä on introverttejä ja osa ekstroverttejä. Sekin on vain yksilöllinen piirre meissä ihmisissä. Kolmas halusi jakamatonta huomiota, jos ei huomannut heti tarpeen ilmaantuessa niin kohta tapahtui jotain, mikä pakotti huomaamaan. Hän teki itsensä nähdyksi. Aina tempaukset eivät naurattaneet, joskus jopa itkettivät. Oli vain osattava astua pienen ihmisen harmituksen maailmaan ja ymmärrettävä toiminta sitä kautta. Nuorin taas tarvitsi vanhemman tukea eri tavalla. Ensimmäinen vuosi oli yhtä sairastelukierrettä. Kaikesta kuitenkin selvitään.

On ollut mielenkiintoista seurata miten tuo perheemme erilainen nelikko kasvaa ja millaisissa suhteissa sen jokainen jäsen on toisiinsa. On riitaa ja kinaa, mutta sitä yhtäköyttä-yhdistystoimintaakin. On seurattu sitä millaisiksi meidän vanhempien välit jokaiseen muodostuu erilaisiksi ja toisaalta pysyy niin samanlaisensa. Siinä missä vanhin lapsista puhuu  niistä asioista mitkä vaikuttavat niin ihmisen kuin luonnon hyvinvointiin. Toinen keskustelee eläimistä ja elämän eteen tuomiin haasteisiin suhtautumisesta. Kolmas tarkastelee huumorilla maailmaa, auttaa ja hoitaa pienempiä. Neljäs nauttii joukkuepelaamisesta ja löytää helposti paikkansa missä tahansa onkin. Nauttii myös pilke silmäkulmassa tehdyistä jekuista isoimmilleen.

On tärkeää kuulla ja tulla kuulluksi. On niitä päiviä, kun ei jaksaisi taistella aamupuurosta tai sen laadusta. On myös niitä hetkiä, kun ei kuuntele lapsen sanomaa. Sitä  voi hypätä samalle hiekkalaatikolle lapsen kanssa huomaamattaan ja vailla järjellistä selitystä.

Ei näin:

Lapsi: Tää on pahaa!

Vanhempi: Ole ilman sitten. Ei ole pakko syödä.

Vaan näin:

Lapsi: Tää on pahaa

Vanhempi: Puuro on mielestäsi pahaa.

Lapsi: Nyt ei oikein maistu.

Vanhemipi: Nyt sulle ei maistu?

Lapsi: No ei maistu

Vanhempi: Sulle ei maistu.

Aikuisen papukaija-toistaminen saa lapsen kokemaan, että häntä kuunnellaan. Hän tulee kuulluksi. Jos teemme ensimmäisen esimerkin mukaan lapsi jää tarpeineen kuulematta. Annamme vain samalla mitalla takaisin, kuin mitä lapsi antaa meille. Se ei rakenna yhteyttä tai siltaa väliimme. Yleensä muutama toisto lapsen esiin nostaman asian kanssa riittää. Tämä toimii kaikkien  kanssa samalla tavalla. Oli kyse sitten lapsesta tai aikuisesta.

Kaikissa perheissä tulee olla aikaa kaikille lapsille tasapuolisesti. Uusperheissä tämä on erityisen tärkeää, jotta kaikki kokevat kuuluvansa samaan perheeseen. Ulkopuolisuuden tunne perheiden sisällä haavoittaa sen jäsentä. Siksi on löydettävä jokaiselle erilaisia tarpeita ja toiveita sekä erityistä tukea tarvitsevalle perheenjäsenelle riittävästi aikaa ja tilaa perheen sisällä. On myös lisättävä ymmärrystä perheen sisällä siitä, jos joku tarvitsee enemmän aikaa ja tukea kuin toinen lapsista. On sanoilla ja teoilla osoitettava, että jokainen perheen jäsen on tärkeä ja arvokas juuri sellaisena kuin hän on.

Aurinkoa viikkoosi!