Sanomatta jättäminen vai tarpeet näkyväksi tehden?

Osa meistä ei osaa sanoa mitä me haluamme. Toiset sen sanottaa hanakammin ja pitää siitä myös tiukemmin kiinni. Miksi emme uskalla tehdä näkyväksi omia toiveitamme ja tarpeitamme. Suomalainen on kasvatettu myös toisaalta siihen muottiin ettei itselleen voi pyytää tai vaatia. On oltava nöyrä ja tyydyttävä siihen mitä saa.

Uskallatko sinä sanoittaa sen mitä haluat?  Itselleni se on ollut opettelun paikka ja on vieläkin. Sain taannoin valita itselleni lahjan. Lahjaa valitessani mieleeni nousi tietämys siitä, että  tiesin toisen lahjan saajan. Hän saisi valintani jälkeisen lopputuloksen. Aloin pohtimaan sitä, kumman lahjoista tuo toinen saisi valintani jälkeen ja olisiko se sellainen, josta hän pitää. Meinasin valita ensin sen, josta  en niin pitänyt ja antaa sen mistä pidin tuolle toiselle lahjan saajalle. Sitten ensimmäisen kerran sisäinen puheeni pysäytti minut. "Meinaatko aina, kun saat valita luopua siitä mistä pidät?"

Aina, jos luopuu siitä mikä on itselle tärkeää ja arvokasta luopuu tavallaan myös omista tarpeistaan ja toiveistaan. Sitä voi sitten vuosien karttuessa ja vuosia elettyjen päivien jälkeen olla itselleen katkera. Katkera siitä ettei osannut pitää puoliaan. On antanut ja luopunut aina muiden hyväksi siitä mikä itselle on ollut tärkeää. En sano ettei niin voisi joskus tehdä, mutta jos koko elämä menee muiden edessä luopumiseen ja itsensä unohtamiseen sitä voi katkeroitua elämälleen ja omille ratkaisuilleen.

On hyvä pysähtyä joskus valitsemaan se itselle tärkeä asia tai tavara. Ei ole huono ratkaisu myöskään joskus luopua toisen eduksi jostakin. Me tarvitsemme molempia taitoja, jotta olemme joustavia elämänmatkan taittajia.

Hyvää alkavaa viikkoa!