Saanhan sanoa etten jaksa?
Kuinka paljon ihmisen tulee jaksaa venyä ja joustaa? Sanoa kyllä silloinkin, kun sisin sanoo ettei yhtään enempää ja olisi tarve pysähtyä lepäämään. Kuinka monta kertaa sisulla ja tahdonvoimalla mennään eteenpäin, kun pitäisi jo ymmärtää luovuttaa. Koemmeko luovuttamisen heikkoutena? Emmekö voi antaa itsellemme lupaa epäonnistua? Ja onko se epäonnistumista, kun inhimilliset voimavarat loppuvat? Pelkäämmekö ulkoista painetta ja arvostelua voimavarojen hiipuessa?
Milloin tietää tehneensä riittävästi? Tunnistatko omat rajasi? Mistä tiedät tehneesi kaikkesi ja enempään et pysty? Annetaanko tässä yhteiskunnassa mahdollisuus osoittaa heikkoutta, kun huomaa ettei oma työ tunnu mielekkäältä. Taustalla voi olla ehkä kokemus siitä, ettei omaa työpanosta tai ammatillista osaamista arvosteta, työyhteisössä voi itsensä kokea ulkopuoliseksi, työyhteisöltä ei saa riittävää tukea, kiitos jää kerta toisensa jälkeen kuulumatta tai annetut toimintaohjeet jäävät noudattamatta. Kun tarpeeksi monta kertaa toistuu kokemus siitä mitä tai miten teet jonkun asian toteutat sen riittämättömästi, alkaa siihen myös itse uskomaan. Olisi tärkeää kuulla se missä onnistui, myös esimiesasemassa.
Esimies on aika yksinäisellä ja paineisella paikalla. Jos työyhteisö ei tue ja kerta toisensa jälkeen yhteistyötahoilta jää saavuttamatta, on haastavaa edes yrittää onnistua tilanteen pitkittyessä. Työyhteisöltä saat usein listan mitä tulisi tehdä vielä paremmin ja mitä tulee hankkia ja parantaa, jotta kaikki olisi hyvin. Talous sanoo sanansa siihen, miten hankintoja voidaan tehdä ja minkä verran voidaan kuluttaa. Kaikille tämä ei ole selkeä yhtälö. Joskus ei ymmärretä, ettei jotain voi hankkia heti. Joskus tuntuu, että unohtuu ettei ole tulossa lisäbudjettia vaan tulojen tilanne on vakio tai laskeva riippuen ostetuista tuotteista/palveluista. Oletetaan, että jostakin saadaan rahaa kaikkeen mahdolliseen, vaikka palveluiden/tuotteiden myynti laskee. Valitettavasti näin ei ole. Esimieskään ei kestä kaikkea. Ei hän ole toivomuskaivo, vaikka likasangoksi usein voi päätyäkin.
Kiltti ihminen on kiltti, ehkä joskus liian kiltti. Sopiiko kiltti ihminen esimieheksi, jos hän tulee jyrätyksi kerta toisensa jälkeen? Sanat kaikuvat seinille, jos ei osaa vaatia tai sanoa asiaa tarpeeksi painokkaasti. Empaattinen ja rakentavaan dialogiin kykenevä esimies pitäisi yleensä olla hyvä. Joskus työyhteistö voi "syödä esimiehensä" pois työstään. Valmennukset ja työnohjaukset eivät auta tilanteessa, jos siitä ei ole kokemusta. Työyhteisö voi viedä kuin litran mittaa työnohjaajaa/valmentajaa, jos näillä ei ole kokemusta vastaavasta ilmiöstä. Tai pääseehän siinä helpommalla, jos ilmiöön jää tarttumatta. (aiheesta lisää, yritys ei liity kirjoitukseen muuten kuin ilmiön esille tuojana https://www.bomentis.fi/blogit/tiimi-joka-soi-esimiehia/)
Omalla kohdallani hyppäsin pois oravanpyörästä, kun tuntui että vauhti kiihtyi ja vaatimukset lisääntyivät. Työ asiakkaiden parissa ja palveluiden kehittäminen oli antoisaa. Työssä oli kuitenkin paljon elementtejä, joissa koin ettei minulla ollut vahvaa osaamista. Koin itseni riittämättömäksi, kunnes tuli tunne etten osaa koko hommaa ja olin omien voimavarojeni äärirajoilla. Uutta työtä etsin yli kaksi vuotta. Laitoin hakemuksia, kävin haastatteluissa, sain pakkeja, sain positiivista palautetta ja lopulta löysin uuden paikan, jossa koen osaamiseni vastaavan työn vaatimuksia. Enää ei tarvitse tietää kaikesta kaikkea vaan voi keskittyä tiettyihin osaamisaluisiin ja niiden hallintaan. Stressi on vähentynyt ja työhön ilo palannut. Enkä koe epäonnistuneeni vaan löytäneeni tieni perille. Matka oli pitkä, väsyttäväkin ja kaiken vaivan arvoinen.