Riitänkö? Miten paljon on riittävästi?

Olenko tarpeeksi läsnä lasten, miehen, vanhempien, ystävien, työn, harrastusten ja omien tarpeideni äärellä? Kuinka paljon on tarpeeksi? Miten kukin sen määrittelee. Riittävästi voi olla toiselle hetki, kotva, tuokio, hetkinen tai tovi. Tai se voi olla vähän, sopevasti, soveltuvasti, käypä tai kelpo. Sanat eivät sinällään kerro meille mitään aikamäärästä tai riittävyydestä.  Kaikki sanat ovat sellaisia, jotka kukin itse määrittelee.

No mistä sitten tietää mikä on riittävästi? Ihmissuhteissa sen huomaa, jos osaa lukea muita ja siltikin se on omaa tulkintaamme. Sanonnat: "No, mene nyt jos täytyy.." "Ehtii sinne myöhemminkin." "Aina menossa" "Voisi sitä joskus pysähtyäkin." Kaikista sanonnoista tulee mieleen, että voisi olla kotonakin tai vähemmän menossa. Joku kaipaa pysähdystäsi. Usein nuo sanonnat ovat sellaisia, että niistä jopa suuttuu siinä hetkessä. Saa riidankin aikaiseksi jos haluaa.

Olisiko kuitenkin mielekkäämpää puhua auki sitä, että kaipaa toista ja hänen seuraansa. Vastaanotto voisi olla parempi kuin noilla sattuvilla sutkautuksilla. Omien tarpeiden sivuuttaminen satuttaa itseä, mutta myös niitä lähi-ihmisiä. Arki, kun astuu uomaansa ja unohtaessa kysyä mitä toiselle kuuluu? Mitä hänen arjessaan on juuri nyt unohtaa hoitaa omaa parisuhdettaan tai omia perhesuhteitaan. Tarpeeksi monta kertaa, kun unohtaa voi hetken kuluttua kodin vieraana olla hiljaisuus, jossa kaikki asuvat tehden omia juttujaan. On unohdettu me ja/tai meidän perhe. Pari-ja perhesuhteita ei voi hoitaa vain lomalla. Molemmat näivettyvät muuna aikana.

Tärkeää on pieni pysähdys jokaisen kohdalla päivän aikana. Lapset eivät alun sylissä istumisen jälkeen tahdo tulla halattavaksi tai lähelle kasvettuaan teini-ikään. Herkkua ovat ilta halaukset ja koulusta tullessa kysyttävät kuulumiset sekä harrastuskuskaukset, joissa pääsee kunnolla keskustelukontaktiin. Muutoin teinit vetäytyvät huoneeseensa eikä heitä liiemmin saa häiritä, tai puututaan heidän elämäänsä. Tämä on pikkulapsivaiheen jälkeen outoa, kun haluttiin syliin ja tulla usein nähdyksi päivän aikana. Ei silti kannata olettaa, että teini ei halua tulla nähdyksi ja kuulluksi, kyllä hän haluaa. Aikuisen on tärkeää havaita, milloin tämä halu on pinnassa. Teini harvemmin suoraan tarpeitaan ilmaisee muuten kuin siitä adidaksen uudessa hupparissa, joka on nyt must have tuote.

Riittämättömyydestä ja riitttävyydestä on hyvä puhua ääneen sanottaa omia ajatuksiaan, kun nuo kanssaihmiset eivät ole mitään ajatustenlukijoita. Olet sitten töissä tai perheen parissa niin empatiaan kykenevä kuulee pohdintasi ja vastaa siihen. Joskus on hyvä ihan paperillekin pohtia omia roolejaan (äiti, vaimo, työntekijä, tytär, ystävä, kuski, yhdistyksen sihteeri, leipuri, kodinhoitaja, automekaanikko jne.) ja niiden viemää aikaa sekä merkitystä itselle. Se luo myös konkretiaa ja siitä on helppo osoittaa itselle ja perheessä miten asiat kokee. Mitkä rooleista ovat itselle merkityksellisiä ja tärkeitä sekä mitä voisi jättää hieman vähemmälle ajankäytölle.

Riitävästi on kyllin hyvä. Jokainen meistä tekee parhaansa sillä osaamisella, niillä tiedoilla ja taidoilla, jotka meillä on juuri sillä hetkellä käytettävissä. Myöhemmin voimme olla jälkiviisaita, mutta kannattaako se? Jos kaikkea tuota tietoa meillä ei aiemmin ollut, emme olisi voineet toimia toisin. Jälkiviisaus ja ennakkopelko ovat usein turhia juuri tästä syystä, haaskattua energiaa. Arvatkaapa kuinka paljon sitä olen itse tuhlannut!

Kannattaa puhua omien lähi-ihmisten kanssa mikä heille on riittävästi, silloin ei tarvitse pähkäillä sitä itsekseen. On osattava joustaa itselleen, ei pelkästään muille. On löydettävä aikaa vain sinulle. Sen ei tarvitse olla tunteja vaan hetkikin riittää, kun saa omien ajatusten kanssa olla ja ihmetellä ilman ulkoisia ärsykkeitä. Voi vain esimerkiksi hengitellä syvään hengittäen nenän kautta sisään ja suun kautta ulos kymmenisen kertaa keskittyen vain rintakehän nousuun, laskuun ja hengittämiseen. Se on jo läsnäoloa itselle.

Iloa viikonloppuusi!