Pinnallisuus osa itseä - miten löytää sisäistä syvyyttä?
Mitä on pinnallisuus? Miten koet pinnallisuuden? Onko pinnallisuus sitä, että näyttää hyvältä ja laitetulta, käyttää merkkituotteita ja keskittyy itselle tärkeisiin asioihin? Voiko ihmistä luokitella pinnalliseksi pelkästään näillä perusteilla tai voiko ihmistä lokeroida yleensäkään mihinkään lokeroon jonkin mielikuvan perusteella?
Omalta kohdaltani koen pinnallisuudeksi sen, kun tarkastelen ihmisten ulkoista olemusta ja esimerkiksi kiinnitän huomion luomiin kohdissa, joihin ne eivät mielestäni henkilöllä sovi. Itseltänikin olen poistattaunut luomen, joka ei mielestäni soveltunut kasvoihini. Pinnallista vai? Puhumme kuitenkin, että kauneus on katsojan silmässä ja toinen tykkää äidistä toinen tyttärestä. Voiko pinnallisuuteen liittää muita adjektiiveja? Kykeneekö pinnallinen ihminen syvälliseen keskusteluun vai onko pinnallinen ihminen kiinnostunut vain omista asioistaan? Vai onko pinnalliseksi luokittelu pelkkää stereotypian luomista?
Vaikka joltakin osin huomaan tarkastelevani ja arvioivani toisen ulkoista olemusta pinnallisesti, osaan nähdä myös sen ohi. Olen myös tehnyt töitä itseni kanssa, että osaan nähdä ihmisessä muutkin kuin sen, mitä ensivikaisulla hänestä huomaan. Kauneus, jota aivan jokaisessa ihmisessä on tulee esiin, kun tarkkailee, tutustuu tai katsoo vähän tarkemmin. Iso luomi kasvoissa ei haittaa, jos on kauniit silmät ja valoisa hymy tai ihminen on hyvä tarinan kertoja tai muuten persoonallinen. On kyse mahdollisuuden antamisesta ja itselle tilaisuus oppia uutta tapaa suhtautua ihmisiin ja heidän olemukseensa. Muistan useita tilanteita, kun olen kohdannut ihmisen, joka on ollut tilanteessa itselleni koetinkivi. Hänen persoonansa tai tapansa olla on haastanut itseäni ja tapaani olla. Olen kokenut ensin ärtyväni ja huomatessani sen olen pysähtynyt pohtimaan. Mikä tämän ihmisen tavassa olla minua ärsyttää tai haastaa. Mitä minun ehkä on tarkoitus oppia itsestäni ja tavastani olla? Oletko huomannut omalla kohdallasi vastaavia tilanteita? Toisaalta nämä kohtaamiset opettavat meitä niin työ- kuin vapaa-aikana. Haastavimmiksi koetut tilanteet opettavat ja hiovat meitä eniten.
On hyvä oppia tuntemaan itseään, miten asemoituu tilaan, tilanteeseen, ihmisiin, ihmisten välisiin suhteisiin, tunteiden ilmaisemisen äärelle ja käytävään dialogiin. Antaako tilaa muille, mutta myös itselleen. Osaako olla rakentava, haastava, ihmettelevä tai kannustava tilanteen mukaan? Osaako olla ihminen ihmiselle vaikka tämän ulkoinen olemus tai tapa olla ei vastaa omia ihanteita? Tunnistaako tilanteet ja ihmiset joiden seurassa on helpointa olla? Millaiset asiat tekevät helpoksi olla näissä tilanteissa? Entä tilanteet, jotka haastavat omaa olemista? Mitkä tekijät niissä vaikuttavat? Mitä tekijöitä voisit hyödyntää näissä tilanteissa noista tilanteista, joissa on helpompi olla?
Koen, että oma pinnallisuuteni on vähentynyt lasten syntyessä ja elämän tuodessa omia haasteitaan. Koen kuitenkin, että minulla on aina ollut kyky ja halu nähdä kaikissa ihmisissä jotain kaunista ja hyvää. En myöskään jää tuijottamaan ihmisen tekemiä virheitä hänen pyrkiessään elämässään eteenpäin. Meillä jokaisella on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä sekä oppia elämän aikana tehdyistä virheistä. Pinnallisuudesta pääsee ainakin syvälliseen pohdintaan, eikö?
Kevät aurinkoa kohti!