Miten rohkaistua ohikiitävissä hetkissä?

Ihmisen elämä on täynnä erilaisia hetkiä. Joissakin uskallamme tarttua siihen mitä sillä hetkellä käsillämme on ja toisissa tilanteissa jäämme puntaroimaan eri mahdollisuuksia niin, että nuo hetket ovat kiittäneet ohitsemme. Nämä hetket liittyvät usein ihmissuhteisiin tai joihinkin asioihin tai tapahtumiin, joita meille mahdollisuutena tarjotaan.

Toisinaan voi käydä niin, että olisimme mahdollisuudesta hyvinkin kiinnostuneita, mutta juuri sillä hetkellä emme saa puettua tuntemuksia sanoiksi. Tällaisia kokemuksia löysin ystäväni kanssa keskustellessani. Kaikki tiedämme sanonnan "Carpe diem" eli tartu hetkeen. Näihin hetkiin on jäänyt tarttumatta, milloin on jäänyt pohtimaan sitä onko tämä ystävyys sellainen, että sen haluaa testata myös romanttisessa mielessä vai onko se liian arvokas hukattavaksi, jos juttu ei toimikaan. Tai onko tarjottu uusi työtehtävä sellainen, missä ei ehkä itse koe olevansa vahvimmalla osa-alueellaan tai on paikalla jossa on hyvä tiimi eikä halua luopua siitä. Syitä jäädä pohtimaan on useita.

Itselleni tällaisia lipsumisia on tapahtunut etenkin nuoruusvuosina. Joskus tuntuu siltä, että asioita olisi hyvä ollut myös aikanaan sanottaa, koska se ystävyys, jota piti arvokkaana haihtui. Ei osannut tilanteessa avata toiselle sitä, kuinka tärkeä on, vaikkei halua sotkea ystävyyteen romantiikkaa. Jälkikäteen harmitti, kun menetti sen ystävyydenkin. Toisaalta olisi voinut kokeilla sitä toista työtehtävää, jos olisi ollut uskallusta heittäytyä ja kokeilla omia rajojaan.

Turvallisuuden tunne ja se, miten siihen tunteeseen vaikuttavat asiat pysyvät muuttumattomina on iso merkitys ihmiselle. Me jäämme usein siihen tuttuun ja turvalliseen, koska arkailemme muutosta. Itse olen työstänyt työelämään liittyvää muutosta liki 10-vuotta. Hitaasti, mutta varman hapuilevasti muutos on askeleen lähempänä. Mutta aika, joka muutoksen käsittelyyn on mennyt on aika pitkä, jos sitä miettii ihmisen elämässä. Toki nuo vuodet ovat opettaneet minulle paljon nykyisessä työssäni,  mutta ne ovat myös vahvistaneet sitä minkä jo tiedän -  tarvitsen muutosta.

Iän karttuessa olen huomannut tarttuvani myös hetkiin, etenkin työelämän rintamalla. Uskallan heittäytyä ja vastata myöntävästi, kun jotain uutta tarjotaan. Ensimmäinen ajatus mahdollisuudesta on nykyään "Wau, tarjotaanko tätä minulle?" ja toisena " Osaanko mä tämän tarpeeksi hyvin?" Se on aika voimavaraistavaa, kun huomaa , että omaan osaamiseen ja taitoihin luottaa muutkin. Kolmantena pohdin miten se vaikuttaa perheeseen ja miten he siitä ajattelisivat - olisivatko he tukenani.

Millaisia "tartu hetkeen" tilaisuuksia elämässäsi on ollut? Oletko tarttunut niihin? Onko jokin sellainen hetki, minkä olet missannut tai jossa toimisit toisin nykyisen tiedon valossa? Mitä haluaisit sanoa tässä hetkessä siitä tilanteesta nuoremmalle itsellesi?

Aurinkoista kesän jatkoa!