Miten löytää lempeyttä vanhemman "rikkinäisyydelle"?

Lapsuudesta muistan ajan, jolloin ajatteli, että oma vanhempi osaa ja taitaa. On loistava kaikessa siinä mitä tekee ja miten kanssasi toimii. Kasvaessa isommaksi alkaa nähdä vanhemmassa myös säröjä ja tietynlaista rikkinäisyyttä. Vanhempi ei olekaan ideaali esikuva vaan tekee myös virheitä.

Tärkeää ehkä on, että myös vanhempi ymmärtää miten oma oleminen, sanat ja teot vaikuttaa lapseen ja missä tilanteissa on hyvä lapsen kanssa keskustella enenmmän. Lapselle on vanhemman hyvin tärkeää sanoittaa se, että tekee parhaansa vanhempana, vaikka kaikessa ei aina onnistuisi ja ristiriitatilanteita syntyisi. On hyvä sanoa, että on keskeneräinen vanhempana. Me kasvamme suhteessa toisiimme, lapsena, vanhempana,isovanhempana, perheenjäsenenä, ystävänä jne. Emme ole valmiita paketteja, oma kasvuhistoriamme vaikuttaa siihen millaisen vanhemmuuden mallin olemme saaneet ja millaisen mallin ehkä haluamme omalle lapsellemme vanhempana ja perheenjäsenenä antaa.

Elämä ei kuitenkaan ole aina suoraviivaista; sairaudet, erilaiset kriisit, onnettomuudet, vanhempien erot ja ihmissuhteiden haasteet voivat horjuttaa tasapainossakin olevaa vanhemmuussuhdetta pahasti. Omalla kohdallani koen, että minulla on "kaksi isää" yhdessä paketissa. Isä, jonka muistan lapsuudestani ennen sairautta oli hyvin huolehtiva, hellä ja me lapset tulimme aina ennen kaikkea muuta. Muistan hyvin myös isän sairauden ja sen mukanaan tuomat haasteet sairaudesta toipumisessa ja pelot siitä mitä elämä tuo tullessaan. Äiti onneksi meille lapsille sanotti isän sairautta ja sen eri vaiheita lapsen ja nuoren tasoisesti.

En kuitenkaan voi sanoa ettei tuo sairastuminen ja leikkauksen jälkeinen aika ei olisi jättänyt meihin lapsiin jälkiä, henkisiä. Isän persoonallisuus muuttui. Aiemmin iloinen, toiveikas ja eteenpäin katsova luonne muuttui vuosien saatossa pessimistisemmäksi. Isän tunteet heilahtelivat laidasta laitaan eikä hän kyennyt enää hillitsemään toimintaansa samalla tavalla kuin ennen leikkausta. Lekkauksessa syntyi peruuttamatonta vauriota. Hän toimi monessa asiassa vastoin niitä periaatteita, jotka hän lapsena oli meille opettanut. Jouduimme kyseenalaistamaan aiemmin oppimaamme ja sitä mihin meidät oli kasvatettu. Äidin kanssa puhuminen, epikriisien läpi käyminen ja sairauden mukanan tuomien muutosten ymmärtäminen on ottanut aikansa. Se on antanut ymmärryksen sille, että vanhemmat voivat olla tavalla tai toisella rikkinäisiä. Vanhempi ei itse välttämättä ymmärrä sitä sairauden seurauksena.

On kasvettava ja yritettävä löytää lempeyttä kohdata oma rikkinäinen vanhempi. Hän on kuitenkin rakas, vaikka elämä on sairauden myötä muuttanut häntä paljon. On vuosien aikana ollut paljon anteeksi annettavaa ja ymmärrettävä miksi tämä kaikki on tapahtunut. Silloin, kun kaikki tapahtuu sitä ei ymmärrä. Elämä antaa vuosien aikana etäisyyttä sairastumiseen ja niihin tilanteisiin, kun "rikkinäinen" ihminen toimii. Ihminen muuttuu ja kasvaa sairauden jälkeenkin nähden omat virheensä ja heikkoutensa, ehkä jopa sairautensa vaikutukset hetkittäin. On asioita, joista voidaan puhua avoimesti ja asioita, joista on viisaampi olla hiljaa. Toisaalta niistä voi puhua aina sen toisen vanhemman kanssa, yksin ei tarvitse jäädä.

Isäinpäivä ja äitienpäivä on kiitollisuuspäiviä omille vanhemmille ja isovanhemmille. Aina voimme olla jostakin kiitollisia, jos ei muusta niin ainakin siitä, että ilman heitä emme olisi tässä. Voimme olla kiitollisia myös kaikista niistä hyvistä hetkistä, hyvästä huumorista ja mukavasta yhdessäolosta. Kaikkea ei tarvitse hyväksyä, mitä elämässä on joutunut kokemaan. On kuitenkin hyvä muistaa se kaikki hyvä. Jotakin hyvää saamme aina mukaamme, nämä kokemukset ovat saaneet minusta sisukkaan ja empaattisen. Missä asiassa sinä olet hyvä tai mitkä ovat vahvuutesi? Keneltä perheesi jäseneltä olet sen perinyt vanhemmalta, isovanhemmalta, sedältä, tädiltä tai joltakin muulta?

Hyvää isäinpäivää!