
Minä olen minä!
Miten määrittelemme itsemme ja muut heijastuu usein sanoissamme, ajatuksissamme ja uskomuksissamme. Olemme jonkun lapsia "lakimiehen lapsia, kotiäidin lapsia, maatalon lapsia, päiväkodin hoitajan lapsia" tai olemme "Sirkun ja Saulin tai Pirkon ja Paulin" lapsia. Tai olemme alakoulun Emma, metallimies Matti, yrittäjä Yrjö tai taksikuski Kirsi. Ai, tuo on se kiltti Sara, tuima Taija, iloinen Ilona tai kiireinen Mirja. Mikään näistä ei kuitenkaan kerro mitä me oikeasti sisimmässämme olemme vaan kertoo enemmän siitä millaisia rooleja, muotteja ja mielikuvia meihin asetetaan. Nämä ovat vain osatekijöitä siitä kokonaisuudesta mitä olemme.
Kuinka
pinnallisesti näemme itsemme ja toisemme? On hyvä pysähtyä aina joskus
ja kysyä mitä
minulle kuuluu? Teenkö oikeasti juuri niitä asioita joista nautin vai
ohjaako
toimintaani ja ajatusmaailmaani ne oletukset, joita luulen muiden
minulta
odottavan? Onko minulla lupa onnistua ja epäonnistua? Onko minulla lupa
oppia
ja opetella, vain vaadinko itseltäni täydellisyyttä? Se näyttää ainakin
hyvältä ulospäin. Sisäisesti voi olla tyhjä ja ruoskittu olo. Ihminen
on sisimmässään itselleen hyvin
vaativa, toki tässäkin on eroja. Pieni ripaus lempeyttä itselle ei ole
pahitteeksi. Lupa yrittää uudelleen ja tunnistaa ne heikot kohtansa on
piilevä voimavara. Tällöin tiedämme mitä tietoa, taitoa tai osaamista
tarvitsemme lisää. Olemme jo oivaltaneet.
Omat
tunteet ja ajatukset on hyvä tuoda esiin. Jos kasaamme kaiken itseemme,
rakennamme niistä vaan kasaa, joka on myöhemmin kuitenkin käsiteltävänä
edessä. On hyvä pukea
sanoiksi ajatuksena, kiukkunsa, ihmettelynsä tai pettymyksensä. On hyvä
myös
tunnistaa mistä nuo ajatukset ja tunteet nousevat. Ovatko ne pettymystä
itseen,
kumppaniin, ystävään tai lapseen? Nostaako tunteen esiin jokin aiempi
kokemus
kenties lapsuuden ajoilta. Meillä, kun
on tapana nostaa vanhoja tunteita pintaan samankaltaisissa tilanteissa
vuosia
myöhemminkin. On myös hyvin merkityksellistä miten nuo ajatukset jakaa
toisen
kanssa. Osaako niistä kertoa toiselle, miksi tuntui pahalta, kun
odotettu
tapaaminen ei onnistunutkaan, työstä sai rakentavaa palautetta tai miten
tuntui
pahalta toisen torjuvat sanat. On hyvä tutkia itseään ja pysähtyä sen
äärelle
mikä tuo nämä fiilikset pintaan. Sanat satuttavat, jos niitä miekkana
käyttää.
On hyvä varmistaa mitä toinen tarkoitti ja tarkoittiko lainkaan sitä
mitä
ajattelimme.
Itse koen kärsiväni lokeroinnista tai siis se on oma
uskomukseni. Kuvittelen ihmisten näkevän minut pääasiassa ammattini kautta, ei
sellaisena ihmisenä kuin olen. Nämä ovat varmasti osittain vääriä kuvitelmia,
mutta lapseni puhuessa koulukavereistaan nousee usein se näkemys miten he
näkevät minut tai perheemme kenties osittain vanhempiensa puheiden kautta. Ei
en ole kuuluisa, enkä sellaiseksi edes halua. Minä haluan olla vain minä
sellaisena kuin olen ilman ammattistatusta ja muiden oletuksia siitä millainen
olen. Yleinen hyvä neuvo ole hyvä ja tutustu, älä oleta!
Mukavaa viikonloppua!