Kuinka olla ihmisenä itselle ja muille - keskeneräisenä?

Tämä otsikko syntyi nuorimman lapseni suusta (9v.). Hän riiteli toisiksinuorimman kanssa ja kysyessäni mistä nyt oikein kiikastaa totesi, ettei veli osaa vielä olla ihmisenä hänen kanssaan. Totesin hänelle, että hän on varmasti oikeassa sillä me kaikki olemme jollakin tapaa keskeneräisiä. Opimme ja kasvamme koko elämänpolkumme matkalla. Nuorimmaisemme totesi, että minäkin opin.

Mikä oivallus yhdeksänvuotiaalta lapselta osata olla ihmisenä toiselle. Osaatko sinä olla ihmisenä toiselle? Itse koen tuon taidon olevan omalla kohdallani helpompaa toisten ihmisten kanssa kuin toisten. Toisten kanssa osaan olla enemmän ihminen niin itselleni kuin muille. Toisten kanssa sitä jännittää enemmän ja asettaa niitä omia rajojaan. Niitä naamioita, joista aiemmin blogissani kirjoitin (26.1.2019 https://www.hyvaksyvastiyhdessa.com/l/millainen-naamiosi-on-ja-millaisissa-tilanteissa-sita-kaytat-suojanasi/).

Kuinka helppoa on hyväksyä oma keskeneräisyytensä? Oletko pohtinut omalta kohdaltasi niitä kasvukohtia ja miten vaikeaa sitä omaa keskeneräisyyttä on hyväksyä. Itseltään usein vaatii paljon ja odottaa myös muilta, mutta on muille kuitenkin armollisempi kuin itselleen. Kuinka helppoa on hyväksyä toisen keskeneräisyys? Se keskeneräisyys voi näyttäytyä niin monella tapaa niin ihmissuhteissa, työelämässä, opinnoissa, omissa toimintatavoissa ja käyttäytymisessä.  Tarkastelemmeko toisen käytöstä vain omista lähtökohdistamme vai osaammeko tarkastella hänen tapojaan ja kykyään olla kanssamme tekemisissä hänen omista lähtökohdistaan. Siitä elämänkokemuksesta, joka hänellä on takanaan? Entä osaammeko olla arvottamatta omaa elämäämme, tietojamme, taitojamme tai osaamistamme tärkeämmäksi tai paremmaksi kuin toisen? Osaammeko joustavasti kohdata toisen, antaa riittävästi tilaa ja aikaa, vaatia vähemmän sitä mikä meille itselle on tärkeää. Se on vaikea yhtälö, kuitenkin opittavissa, jos siihen antaa itselleen mahdollisuuden. On vain osattava kiinnittää huomio oikeisiin asioihin.

Taannoin annoin oman pahanoloni purkautua ja ihan pienestä asiasta koko perheen kuullen. Totesin vain muille, että nyt minua harmittaa ja te kestätte kyllä minun pahan olon tunteeni, jonka nyt sanotan ulos. Kaikki katsoivat vähän hämmentyneenä ja ehkä hivenen huvittuneenakin, mutta antoivat harmituksei tulla ulos ilman keskeytystä. Hiljetessäni kysyivät, että helpottiko. Kyllä kiitos helpotti vastasin. Tunteenpurkaus tuli ja meni eikä kukaan satuttanut itseään. On hyvä sanottaa ääneen, että minua harmittaa ja on paha olo. Näin lapset saavat esimerkin siitä miten pahan olon voi purkaa turvallisesti eikä siitä purkauksesta synny puolison kanssa edes riitaa. Siinä tulee myös kuulluksi ja omat tunteet kohdatuksi. Eikä niitä tarvitse lähteä vaivaamaan ja veivaamaan oman pään sisällä. On tärkeä sanottaa, että minulla on ja koen tämän asian näin, tällöin ei syyllistä ketään.

Monta kertaa pelkäämme epäonnistumista kaikessa missä olemme mukana. Olisi opittava tunnistamaan omat vahvuutensa ja niiden avulla vahvistettava sitä omaa keskeneräisyyttä. Missä sinä olet hyvä? Millaisia taitoja ja osaamista sinulla on? Miten ne voivat auttaa sinua sen päälimmäisen keskeneräisyyden tunteen kanssa? Mikä tai kuka voisi tukea sinua tuon keskeneräisyyden tunteen kanssa?

Kohti kokonaista parempaa itseä.

Hyvää loppuviikkoa!