Kohtaamattomuus turhauttaa - näin vältät virheet

08.02.2020

Kun on valmistautunut tapaamiseen ja odottaa sitä innostuneena se ei aina suju kuin tanssi kesällä. Näin koin yhdessä työhaastattelussa ja jälkeenpäin jäin miettimään - oliko minut kutsuttu siihen vain kohteliasuussyistä?

Mennessäni haastatteluun olin hyvissä ajoissa paikalla noin 10 minuuttia ennen haastattelua. Odotin penkillä ja minulle edellisen lähtiessä huikattiin, että haastatteluun tulossa? Vastasin kyllä ja samaan hengenvetoon todettiin, että pieni hetki sinua ennen pitäisi olla vielä yksi. Ketään ei näkynyt missään ja jäin vielä hetkeksi odottamaan vuoroani ennen sisään kutsumista.

Haastattelussa työnantaja kertasi lyhyesti koulutustani hakemuksesta ja esitti kaksi täydentävää kysymystä suuntaavista opinnoistani. Lisäksi hän halusi kuulla omin sanoin mitä työnkuvani oli sisältänyt ja kertoi, että tässä työssä tarvii tehdä tulosta. Tämän jälkeen toinen haastattelija kommentoi tosi lyhyesti työhistoriaani ja koulutustani sen mukaan mitä haettavassa työssä odotetaan. Ihan ok, mutta ei yhtään kysymystä osaamisestani tai kiinnostuksestani haettavaan paikkaa kohtaan?!

Lopuksi sain esittää kysymyksiä ja kysyin miten perehdytys toteutetaan? Siihen on oma suunnitelmansa ja sen mukaan, mutta on myös varauduttava siihen ettei se toteudu toivotusti. Kerroin, että silloin sitten luovitaan tilanteen mukaaan. Seuraavaksi halusin tarkentaa mitä minulta odotetaan, vastaus oli, että tulosta.  Ei eritelty millään tavalla  tai millaisia taitoja tai osaamista minulla tulisi olla. Minusta tuo ei yksin kerro hakijalle mitään, mutta en lähtenyt sitten tarkentamaan. Haastattelu oli sitten siinä lyhykäisyydessään hyvä jos 15 minuuttia.

Olen itse myös ollut aikanaan haastattelemassa ihmisiä, mutta ketään en ole noin lyhyessä ajassa haastatellut. Koen, että jokaiselle tulee antaa mahdollisuus tuoda oma osaamisensa ja persoonansa esiin. Haastattelutilanne on kuitenkin niin jännittävä varsinkin hakijalle, että haastattelija on silloin keskustelua johtavassa asemassa. Ensimmäisten minuuttien aikana vasta usein laukeaa se pahin jännitys ja päästään hyvälle keskustelutasolle. Se miten otetaan vastaan ja halutaan kuulla sekä kartoittaa toisen osaamista osoittaa hakijalle myös että työpaikassa kunnioitetaan niin työntekijöitä kuin sinne hakevia ammattilaisia. Täydentävät kysymykset ovat tarpeen, jos vastaus jää haastattelijan mielestä vajaaksi. Myös se, että kerrotaan reilusti millaista työntekijää ja millaisella osaamisella häntä haetaan antaa hakijalle jo mielikuvan siitä voisiko hän olla se haettava tyyppi. Ympäripyöreät vastaukset ja vähäinen kiinnostus hakijaa kohtaan kertoo yleensä vain sen, että sinä ja ammattitaitosi ei kiinnosta eikä tämä prosessi tule etenemään. Miksi siis on kutsuttu haastatteluun? Tässä tuhlaantuu niin hakijan kuin haastattelijan aikaa sekä hakijan toiveita ja odotuksia.

Näin vältät virheet:

1. Valitse haastateltavaksi hakijoista ne, joiden ajattelet sopivan niin koulutuksen kuin työtehtävien kautta tehtävään. Säästät molemmilta aikaa ja vaivaa.

2. Ota ystävällisesti vastaan ja johda haastattelua. Kerro mitä hakijalta konkreettisesti odotetaan.

3. Ole kiinnostunut ammatillisesta historiasta ja siitä millaisia odotuksia hakijalla on. Nosta onnistumiset ja hyvä esiin täytettävää tehtävää ajatellen.

4. Ole läsnä haastattelussa, älä plärää kännykkää.

5. Vastaa hakijan kysymyksiin ja tarkista vielä, että vastaus on hakijalle riittävä. "En tiedä vastasinko siihen mitä kysyit,..." Näin hakija voi vielä tarkentaa halutessaan eikä se näytä utelulta tai saivartelulta.

6. Kiitä haastattelusta ja kerro, koska valinnasta kerrotaan. Huolehdi, että asia menee kuten on sovittu vaikka hakuprosessissa tulisi muutos.


Mukavaa helmikuuta!