Kiusaaminen ja ilkeily - ei toimi rakennusaineena

Useita kertoja eteen on noussut keskusteluja siitä miten kiusataan koulussa, työelämässä, kaveripiirissä tai muussa yhteisössä, jossa olemme mukana. Samanlaista tarinaa kuulee kerrottavan niin lapsen, nuoren, työikäisen kuin ikääntyneenkin suulla.

Se näyttäytyy kovin samalla tavalla kaikille nälvimisenä,  vähättelynä, ei tulla kuulluksi eikä nähdyksi, se voi olla myös fyysistä tai sivuun jättämistä kaikesta. Ryhmään voi muodostua meidän juttuja, joka on vain tietylle porukalle tarkoitettua hauskaa. Ryhmä ei pidä välttämättä tärkeänä, että siihen osallistuu muuta kuin se samalla tavalla ajatteleva  ja toimiva jengi. Nälviminen voi tapahtua "kiusoittelun" varjolla ja seuraavassa lauseessa jo sanotaan "hei, en mä tarkoittanut." Miksi siis edes sanoa, jos ei kerran tarkoita. On hyvin tärkeää, että huumoria heitettäessä ollaan samaa mieltä siitä, että kyse on huumorista. Toiset meistä on tosikompia kuin toiset. Me olemme erilaisia arvoiltamme ja ajatuksiltamme. On hyvä varmistaa, että huumori välillämme ymmärretään samoin. On hyvä puhua asioita auki yhdessä.

Vähättelyä on, kun ajatellaan ettei toinen osaa tai pysty tekemään jotakin. Tai ettei voi oppia uutta tai on liian nuori tuomaan jotain uutta ja toimivaa työyhteisöön. Meillä kaikilla on vahvuutemme ja tapamme oppia uutta. Paras moottori uuden oppimiselle on oma mielenkiintomme  aiheeseen ja halu oppia. Emme opi mitään, jos koko ajan hoemme ettemme osaa tätä ja tämä on vaikeaa. Väitän, että voimme oppia mitä vain kunhan löydämme oman tapamme sisäistää ja oppia tuo asia. Tätä vauhdittaa oma usko siihen, että oppiminen on itselle mahdollista.

Jos työpaikalla joku ehdottaa uutta tapaa toimia ei ole tarpeen heti katkaista idean lentoa. Sen voi ottaa kauniisti vastaan ja kiittää ideasta. Sen voi jättää hautumaan ja pohtia miten se meidän työpaikalle soveltuisi. Tarvitseeko ideaa muokata vai saako sen toimimaan muuttumattomana, entä hyödyttääkö se - muovaako sen prosessin toimivammaksi. Tämä kaikki on hyvä sanottaa aina idean tuojalle eikä todeta, että "ei täällä niin toimita vaan kuten viimeiset 20-vuotta." Nuo  ideantuojat ovat rikkaus ja on hyvä pohtia aina myös sitä ketä työpaikalle jää, kun itse lähtee pois. On hyvä saada ammattitaitoiset uudet uranuurtajat jäämään työpaikalle. On päivä, kun itse et ole siellä enää.

Mistä siis kumpuaa tämä halu suhtautua kanssaihmisiin negatiivisesti, vähätellen ja jopa kiusaten. Sillä asenteella ei rakenneta luottamusta, yhteistyötä, toimivaa yhteisöä tai vuorovaikutussuhdetta. Se ei nosta kenenkään statusta paremmaksi vaikka toista yrittää lytätä. Ennemmin se kertoo  tulkiten kiusaajan ja vähättelijän omista haasteista omassa elämässään, itsensä ja tunne-elämänsä kanssa. Se voi olla myös opittu toimintamalli. Sen  kohteeksi on voinut  joutua kiussaja jossakin vaiheessa omaa elämäänsä. Omaa toimintaa ja ajatuksia on hyvä välillä pysähtyä miettimään, mistä ne tulevat? Onko ne sellaisia mitä haluaa itsessään hyväksyä vai olisiko niitä varaa muuttaa tai muovata? Millainen ihminen sitä haluaisi olla, jotta olisi paras mahdollinen versio itsestään? Osaisiko sitä katsoa missä tuo toinen on hyvä ja taitava sekä sanottaa sen vielä tälle ääneen?

Sopeutuvuutta ja hyväksyntää viikkoonne!