Kiltteydestä kohti oman näköistä elämää
Muistat varmasti lapsuudesta asti, kun vanhemmat ja isovanhemmat ohjasivat sinua käyttäytymään kunnolla? Kehoittaen sinua toimimaan annettujen ohjeiden mukaan. Tunteiden ilmaisunkin kanssa oli niin ja näin surra ei juuri saanut ja iloitakin tarvitsi hissukseen, oma huone oli rauhoittumisen paikka. Käyttäytyminen ja tunteiden näyttäminen oli rajattua, muottiin asetettua - kilttiä. Omat vanhempani ja isovanhempani sekä sukumme isotädit ja -sedät yhteisöllisesti antoivat ohjeita meille lapsille miten käyttäytyä siten kuin lapsen kuuluu käyttäytyä. Toisinaan äidiltä tai isältä riitti yksi katse. Äidin enon ei tarvinnut kuin sanoa ja saman tien loppui ei toivottu käytös. Puhetta täytyi uskoa.
Kiltteyden ohjeet tulevat meille yli sukupolvien niitä ohjaavat sukujen hiljaiset säännöt, joita jokainen toteuttaa ohjaten kasvavia nuoria toimimaan samalla muotilla kuin joskus on itse kasvanut. Voimme vannoa ettemme toimi samalla tavalla kuin vanhempamme, mutta sitä tapahtuu kuin varkain ellemme ole tarkkoina. Kilttinä oleminen ohjaa meidät jälleen toisten asettamiin muotteihin. Oma tahtomme tehdä jotain toisin vaatii uskallusta ja siksi mielummin taivumme toisen tahtoon toimia tietyllä tapaa. Tämä alkaa kostautua kasvaessamme ja iän karttuessa.
Lapsena saatat luopua leikkikaluista, ettei toinen loukkaannu. Sisarusparvessa saatat olla se vanhemman apu ja tuki arjessa, kun koet odotukset vastuun kantamista. Työpaikalla olet se joustava kaikille ja sitä lopulta käytetään hyväksi, jos et sano missään vaiheessa ei. Esimiesasemassa se on varsinainen kompastuskivi. Työntekijät tottuvat saamaan miltei kaiken pyytämänsä tai ainakin odottavat niin, kun et osaa sanoa ei. Koet itsesi toivomuskaivoksi, jonka voimat lopulta ehtyvät, kun ristiriita toiveiden täyttämisen ja kokonaisuuden johtamisen välillä kasvaa. Lasten harrastuksissa olet se, jota pyydetään, kun kukaan muu ei tee talkoovuoroa. Sinullehan tämä usein on sopinut. Tätä kaikkea eivät toiveiden asettajat tai esittäjät osaa huomioida. Pystytkö samaistumaan johonkin kokemukseen?
On hyvä pysähtyä pohtimaan mikä saa meidät käyttäytymään kiltisti? Onko se silkkaa kohteliaisuutta vai ohjaako meitä jokin muu sisäinen tarve, joka on vuosien saatossa sinne syntynyt? Millaisia tunteita sinulle nousee jo pelkästä ajatuksesta, jos tekisit toisin siihen nähden mitä yleensä teet? Pelkäätkö satuttavasi toista, jos joskus kieltäydyt pyynnöstä? Tai koetko siitä syyllisyyttä?
Liiallinen kiltteys saattaa aiheuttaa pitkässä juoksussa esimerkiksi seuraavanlaisia kokemuksia. Surua siitä, mistä itse on jäänyt elämässä paitsi joustaessaan ja ollessa kiltti sekä omien toiveiden toteutumattomuudesta. Pettymystä siitä ettei ole osannut pitää omia puoliaan. Vihaa siitä, että kokee olleensa hyväksikäytetty ja naiivi. Pelkoa siitä, että taas joku pyytää jotakin eikä jaksa vastata pyyntöön. Katkerutta siitä, että oman näköinen elämä on jäänyt elämättä.
Kiltti ihminen pitää naamiota, joskus jopa itselleen. Uskallatko sanoa oikeasti sen mitä ajattelet? Uskallatko tuoda esiin kaiken osaamisesi vai odotatko mieluummin, että se tulee nähdyksi. Nähdyksi ja kuulluksi tuleminen on perustarpeemme. Kiltti sulautuu yleensä massaan eikä juuri erotu eikä huuda tarpeitaan näkyväksi. Kun kiltti avaa suunsa on hyvä, jos häntä pysähtyy kuuntelemaan. Hän ei tee sitä helposti, koska kuvittelee ettei hänen sanottavansa ole kuulemisen arvoista.
Kannattaa siis pysähtyä miettimään kenen näköistä elämää elää. Näkyykö siinä myös ne omat toiveet elämälle vai kulkeeko oma elämä sen mukaan mitä kuvittelet muiden sinulta odottavan? Parisuhteessa on tärkeää, että suhteessa näkyy molempien toiveet ja odotukset arjessa. Millä tavalla ohjaat lapsia, saavatko he tehdä sitä mitä haluavat vai yritätkö sovittaa heitä sukupolvien muottiin? Rajat ja rakkaus ovat tarpeellisia, mutta tunteita ei kannata lytätä. Erehdyksenkin kautta voi oppia uutta ja sen kokemuksesta keskustella lapsen kanssa. Mitä voisit tehdä arjessasi toisin?
Iloa ja valoa päiviisi!