Irtipäästämisen vaikeus surussa

Irtipäästäminen ei  ole helppoa, jos on kokenut toisen ihmisen jollakin tavalla merkitykselliseksi omassa elämässään. Paljon riippuu siitä miten ihminen on ollut läsnä elämässäsi ja millä tavoin hän on antanut sinulle osan itseään, voimavaroja ja omalla tavallaan kannatellut sinua elämän haasteissa.

Itse olen kipuillut itselleni merkityksellisen muusikon Olli Lindholmin kuolemaa kuluneen vuoden. En ole tuntenut häntä kuin hänen musiikkinsa kautta ja yhteisten sukulaistemme kautta. Voin vain olla kiitollinen siitä, että radio ja eri mediat ovat antaneet hänen musiikkinsa kuulua ja näkyä.  Ollille järjestetty muistokonsertti oli itselleni tärkeä ja oli hyvä nähdä, että hänellä oli hyviä muusikkoystäviä ympärillään paljon. Kesällä myös artistit kunnioittivat Ollin muistoa esiintyessään laulamalla mm. yön kappaleita Ollin muistoksi, kiitos niistä. Muistelu on hyvin tärkeä osa surutyötä. Se jäsentää omaa kokemustamme ja menetystämme. Asettaa sille mittasuhteet ja antaa sille paikan osana omaa elämänpolkumme historiaa.

Ollin elämää tuli seurattua paljon sivusta musiikki, konsertit, haastattelut, kirjat, some, lehdet ja tietysti tv-esiintymiset. Hänessä oli tuota samaa leppoisuutta ja huumorintajua kuin myös tinkimättömyyttä sekä nöyryyttä tehdä työtä mitä suvun muissa jäsenissä olen havainnut olevan. Olen myös pohtinut miten Ollin läheiset jaksavat ja miten muu bändi pääsee eteenpäin. Ei siksi etteikö suru helpota ajan myötä ja taitavat muusikot pääsevät aina eteenpäin ja löytävät uuden polun. Pohdin lähinnä siksi, että yhteinen polku Ollin kanssa päättyi kuolemaan. Maallisesti lopulliseen, toisaalta iankaikkiseen. 

Ihmisen elämässä voi olla hyvinkin raskaita ja kuluttavia elämäntapahtumia ja -vaiheita. Kaikkeen ei  ole mahdollisuutta  vaikuttaa, koska yhteiselo ei aina muiden ihmiskunnan jäsenten kanssa ole ristiriidatonta. Jokaisella meillä on tavalla tai toisella omat koettelemuksemme elämässä. Sivusta sitä joskus toivoi, että asiat olisivat voineet mennä armollisemmin ja vähemmän stressiä tuottaen.

Huomaan kaivanneeni Ollin esiintymistä Tv:ssä ja konsertteja. Ollin iloisia silmiä, maalaisjärkeä, humoristisen nasevia ilmaisuja ja napakkuutta. Samanlaista muusikkoa ei tule toista, vaikka tässä maassa hyviä muusikoita ja musiikintekijöitä onkin. Silti siinä on Ollin kokoinen aukko, jota ei ihan heti täytetä. Samanlaisen aukon elämäämme jättää muutkin läheisemme poistuessaan ajasta ikuisuuteen. Jokainen jättää aukon omalla tavallaan. Ollin kuolema jätti minulle ison aukon voimavarapankkiini ja energisoitumiseen. Ajallaan osaan varmasti päästää surusta irti ja löytää keinon hyödyntää Ollin musiikkia muuhunkin kuin suremiseen. Aikansa se ottaa suru ja irtipäästäminen. Kukin tekee sen tavallaan tämä on minun keinoni.

Kiitos Olli, että olit sinä. Kiitos musiikista ja Yöstä.  Kiitos Ollin muistelusta.

Kiitos.