Ilon merkitys - ajatuksia mistä voi iloita

02.06.2020

Ihminen voi kokea iloa monella eri tavalla elämänsä aikana.  Voi olla iloinen, jolloin tunteet tulevat nähdyksi ja kuulluksi, silloin se on myös osa tapaamme reagoida eli iloita. Voimme iloita toisen puolesta, jolloin se vaikuttaa onnellisuuden kokemukseemme. Ilon kokemus vaikuttaa meihin eri tavoin.

Ilo on myös sellainen, että se näkyy ja tuntuu meissä kaikissa. Fyysisesti se nostaa verenpainettamme samalla, kun sydämemme lyö tiheämmin. Saatamme hikoilla ja hieman vapistakin.  Ilo synnyttää meissä monenlaisia tunteita esimerkiksi onnen, pelon, jännityksen, rakastumisen tai riemun. Ilo saa meidät motivoitumaan,  kokemaan mielekkyyttä tunteen herättänyttä asiaa tai tapahtumaa kohtaan ja se saa meidät myös kokemaan asioita merkityksellisinä itsellemme tai muille.

Itse koin iloa mieleenpainuvasti saadessani palautetta viime viikolla rekrytointi tilanteessa. Sain positiivisen palautteen ja samalla työpaikan, uuden ja vakinaisen. Jaoin tuon palautteen puolisoni ja äitini kanssa sekä parin ystäväni. Vieläkin suu venyy kohti korvia ja rinnassa kuplii, kun tuota keskustelua rekrytoijan kanssa mietin. Usein en ole vastaavaa palautetta saanut itsestäni ja osaamisestani. Paitsi tietysti ystäviltäni ja joiltakin opiskelukavereilta (Mutta voiko heitä pitää puolueettomiana ja objektiivisina? Ootte kyllä kaikki rakkaita, ihania ja arvostan teitä <3 Osaatte myös kertoa suoraan mielipiteenne, kiitos siitä ), mutta työn saralla en ole sitä kuullut. En ole kyllä itsestäni tai osaamisestani "meteliä"pitänyt. Koen olevani ennemmin hiljainen työmyyrä ja olen siihen rooliin enemmän kuin tyytyväinen. Se oli aika voimauttava palaute kertakaikkiaan ja sen saamisesta on kohta viikko!

Kuinka hienoa olisikaan aina saada voimavaroja ilon ja onnistumisen kautta? Jos kiinnittäisimme huomion enemmän onnistumisiin ja vahvuuksiimme kaikessa mitä teemme, olisi meillä varmaan aika mukava olla itsemme kanssa. Ihminen, kun luontaisesti havaitsee ja tarttuu niihin negatiivisiin huomioihin omassa työssään, toimissaan ja itsessään -  sitä negatiivisuutta on vaikeaa päästä karkuun. Negatiiviset havainnot opettavat tutkimusten mukaan meitä ihan yhtä paljon kuin positiiviset. Miksi emme siis tarkastelisi ennemmin niitä positiivisia havaintoja, jos opimme niistä ihan yhtä hyvin? Se tekisi meistä varmasti ammatillisesti vielä vahvempia ja vahvistaisi resilijenssikykyämme kaikilla elämän osa-alueilla. Mitä ajattelet tästä näkemyksestä? Sopii ihan kaikille elämän osa-alueille, eikö?

Pystyt varmaan palauttamaan mieleesi jonkin pienen asian tai tapahtuman kuluneen viikon ajalta, joka sai sinut kokemaan iloa? Millainen se hetki oli? Missä itse olit fyysisesti ja millainen paikka ja tilanne oli?  Ketä silloin oli läsnä? Voit varmasti palauttaa mieleesi missä tuo ilo sinussa tuntui? Ketä kanssasi jakoi tuon ilon hetken?  Vai jaoitko sen myöhemmin jonkun toisen kanssa, jos sillä hetkellä ei ollut muita paikalla? Pystytkö palauttamaan mieleen miltä tuntui jakaa tuo asia toisen kanssa? Miltä se tuntuu nyt? Hymyiletkö?

Joka viikolta, jos voisi kerätä asioita muistiin, joista iloitsee ja joista on onnellinen, näin voisi huonoina päivinä katsoa mikä järki tässä elämässä on. Sieltä voisi löytyä monta tärkeää asiaa, jos ei muistiin muuten palaudu ne hyvät jutut.

Ilo auttaa löytämään merkityksellisyyden elämään. Se motivoi elämässä eteenpäin ja kannattelee toivoa.

Iloa kesäkuuhun!