Häpeä minussa ja minusta

Häpeä on aihe, jota olen pohtinut paljon. Miten se vaikuttaa elämään joko rajaten tai kaventaen elämäämme. Se on vahva tunne ja se ohjaa päätöksentekoamme sekä sitä miten eri tilanteissa toimimme. Tunteena häpeä myös suojaa meitä. Miten hyvin tunnemme itsemme ja tapamme reagoida, osaammeko suhtautua mokaan mahdollisuutena? Miten hyväksymme sen, ettemme täytä omia odotuksiamme? Millaisia uskomuksia meillä on siitä mitä odoamme itseltämme ja luulemme muiden odottavan meiltä?

Joku kokee häpeää, kun laittaa uimapukua päälleen ja/tai menee julkiselle uimarannalle silloin, kun siellä on paljon väkeä. Joku ei halua vierailla kaupoissa, jos siellä on paljon väkeä liikkeellä. Jollekin voidaan tarjota uutta työtehtävää, luottamustehtävää tai ehdokkuutta, eikä hän ota sitä vastaan epäonnistumisen pelossa. Oma ulkoinen olemus ei vastaakkaan yhteiskunnallista ihannetta ja silloin halutaan verhota itsensä näkymättömäksi, vaikka koko sydämestään haluaisi tulla nähdyksi ja kuulluksi. Häpeä vaan estää sen kaiken.

Mikä meitä sitten oikein jarruttaa? Toinen on valmis painamaan kaasua, kun uusia ovia ja mahdollisuuksia aukeaa, toinen empii ja lopulta kieltäytyy. Takana voi olla aiempia epäonnistumisen kokemuksia ja kelpaamattomuutta esimerkiksi koulukiusaamista, erilaisissa ryhmissä sivuun jättämistä joko kaveripiirissä tai työyhteisössä. Voi kokea epäonnistuneensa jossakin tehtävässä, jota on aiemmin vetänyt, yritystoiminta on päättynyt konkurssiin tai on päästänyt sammakoita suustaan tilanteessa, johon ne eivät sovi. Tai sitten kyse on itsetunnosta miten me näemme itsemme ja luulemme muiden näkevän meidät. Olen jo aiemmin todennut, että ihminen on itselleen ankara.

Olemmeko yhtä ankaria ystävällemme? Vaadimmeko häneltä täydellisyyttä vai suhtaudummeko hänen ulkonäköönsä, suorapuheisuuteensa, myöhästymiseensä tai epäonnistumiseensa yhtä vaativasti kuin, jos olisimme itse vastaavan tarkastelun kohteena? "Sanommeko, että ihmettelemme hänen toimintaansa vai, että noin voi tapahtua, kyllä se siitä. Häntä pystyyn ja menoksi! "Osaammeko kannustaa itseämme lämpimästi eteenpäin, nauraa itsellemme ja tehdä itsestämme pilaa? Itsetuntemusta lisäämällä voi vahvistaa omaa itsetuntoaan, jolloin myös kestää epäonnistumisen ja häpeän hetket paremmin.

Odotukset ja uskomukseut itsestämme siten kuin itse ne näemme lokeroi meitä ihmisinä. Kukaan ei halua kuulua lokeroon, kaikki haluavat kelvata sellaisena kuin ovat. Häpeää voi poistaa lisäämällä itsetuntemustaan, opettelemalla ilmaisemalla itseään ja asettamalla itsensä osaksi leikkisää ja hyväntahtoista vitsailua. Elämän ei tarvitse olla kuin totisen pojan jenkka. Vaikka olisimme joskus epäonnistuneet niin meillä on mahdollisuus vielä onnistua, yleensä me itse olemme onnistumisemme suurin este. Toki hyväksyvä ja kannustava lähiyhteisö on myös merkityksellinen voimavara. Moka mahdollistaa oppimisen, opimme aina uutta myös itsestämme.