Antaessa tilaa sisäiselle lapselle löytyy joulumieli

Joulu tuo arkeen juhlan ja katkoksen. Valmistelut vievät aikaa, aiheuttavat kiirettä ja joskus pinnakin voi kiristyä kaiken keskellä. Toisinaan vaikka kaiken on hyvin suunnitellut ja miten valmistelut tekee, voi elämä sekoittaa paletin eikä kaikki toteudu kuten on suunnitellut. Harmittaa ja  elämän arvojärjestyskin siinä hetkessä voi muuttua. Tämä kiire ja työ voi hukata sisäisen lapsen äänen ja tarpeet.

Muistan lapsena kysyneeni äidiltä mikä saa hänet uskomaan joulun tarinaan. Ei pelkästään Jeesuksen syntymään vaan myös siihen, että joulupukki on olemassa. Äiti sanoi, että on hyvä nähdä maailmaa lapsen silmin ja mielin. On hyvä säilyttää sisäinen lapsi itsessään. Vaikka sen aikuisena tietää, että joulupukki on satuhahmo on kuitenkin hyvä uskoa, että maailmassa on joku, joka haluaa ihan kaikille ihmisille samalla tavalla lempeästi hyvää. Näkee kaikki ihmiset saman arvoisina, arvostaa ja kunnioittaa erilaisuutta sekä ihmisyyttä.

Aikuisena sitä on sitten jäänyt miettimään millainen minun sisäinen lapseni on? Olenko antanut sille riittävästi tilaa ja aikaa tulla kuulluksi. Sisäisen lapsemme kasvuun on vaikuttanut lapsuuden kokemuksemme; olimmeko rakasettu, miten tulimme kuulluksi ja nähdyksi, millainen kasvu- ja arvoympäristö meillä oli.  Entä koimmeko olomme siinä turvalliseksi ja hyväksytyksi? Toisilla on ollut hyvä ja turvallinen lapsuus, kaikille elämä ei sitä valitettavasti ole suonut.

Mennyttä aikaa emme saa takaisin, emmekä saa sitä muutettua. On hyvä oppia tuntemaan itseään ja sisäisen lapsen tarpeita. Millaisia vaillekokemuksen tunteita itsellä on ja mihin ne liittyvät? Miten ne näkyvät tänä päivänä omassa elämässä ja ehkä käytöksessä, sanojen ja tilanteiden tulkinnassa? Miten voisi tuota sisäisen lapsen tarvetta nyt esimerkiksi joulun aikana huomioida? Onko läheisyyden, rakkauden ja yhdessäolon kokemuksiin jäänyt aukko? Sitäkö kaipasit lapsena? Tai  onko jäänyt jälki omasta arvottomuudesta, kykenemättömyydestä tai epäonnistumisesta  omaan minuuteen? On opittava katsomaan itseään ja omia tarpeitaan lempeästi ja hyväksyen. Miten voisi itselleen olla läsnä, entä omalle sisäiselle lapselleen? Voimme itse auttaa itseämme vaikeiden elämänkokemusten jälkeen antamalla  itsemme ja sisäisen lapsemme tulla kuulluksi sekä antamalla itsellemme arvon ihmisenä. Antamalla aikuisena itselle niitä hyviä ja positiivisia kokemuksia, joita vaille lapsena on jäänyt auttaa se parantamaan pitkällä aikavälillä haavoja, antaa korjaavia kokemuksia.

Jokainen ihminen tarvitsee lämminhenkisyyttä ja rakkautta. Molempia voi antaa monella tasolla. Joskus on hyvä sanoa, että kaipaa läheisyyttä; kainaloa, halausta tai vain ihan toisen ihmisen vieressä oloa. On se toinen ihminen sitten puoliso, vanhempi, lapsi tai joku muu läheinen. Läheisyyttä voi myös opetella, jos se tuntuu vieraalta. Ensin voi istua jonkin aikaa kauempana toisesta ja sitten ajan kuluessa kaventaa väliä siinä suhteessa kuin se tuntuu hyvältä. Mukaan voi ottaa kosketusta kädelle yhdessä toisen kanssa sopien. Muutoksia tehdään pienin askelin. On osattava puhua auki tarpeensa, ajatuksia tuskin kukaan osaa lukea eikä tilannetajukaan aina toimi.

Sisäinen lapsemme kertoo sen mitä Joululta pohjimmiltaan odotamme? Millaisia toiveita  on omaan jouluun? Onko läheisten kanssa jokaisen toiveille riittävästi aikaa ja tila?  Joululaulu tähden tähdistä kirkkaimman sanat: "Jos lapsen vahvan uskon vielä löytäisin, Niin jouluntähti loistais vieläkin" kuvaa mielestäni tätä sisäisen lapsen ja joulumielen yhteyttä.  Lapsen mieli on avoin kaikelle, se on utelias, näkee mahdollisuuksia eikä rajaa mitään pois mahdottomana. Aikuinen jo kyseenalaistaa ja asettaa rajat mahdolliselle. Luovat henkilöt, jotka tekevät keksintöjä näkevät mahdollisuuksia enemmän. Jos kokeilisimme nähdä enemmän mahdollisuuksia tänä jouluna ja löytää sisäisen lapsmme? Annetaan sisäiselle lapselle, rakkautta, lämpöä ja turvallisuutta.

Hyvää joulunaikaa sinulle ja läheisillesi!