Ajatukset Ukrainassa ja tässä hetkessä
Meitä ihmisiä ei saada samaan muottiin, vaikka kuinka eri kansallisuuksia, yksilöitä eri kulttuureista yrittäisimme siihen samaan muottiin ja ajattelumaailmaan laittaa. Sitä emme pääse mitenkään karkuun, että eri maanosissa, maissa, kulttuureissa, yhteisöissä ja perheissä on täysin omat lainalaisuutensa ja suhtautumistapansa niin maailmaan kuin maailmassa vallitseviin asioihin. Näkökulmia voidaan laajentaa moniäänisellä keskustelulla, mutta se ei siltikään saa asetettua meitä samaan muottiin.
Se miten suhtaudumme eri asioihin rakentuu meissä läpi elämämme, perheemme, yhteisömme, koulumme, työyhteisömme, maamme tapojen, lakien ja sääntöjen myötä ympäristötekijöitä unohtamatta. Se, että joku alkaa jossakin kohtaa sanomaan, että ajattelemme tai toimimme väärin toista kohtaan voi olla herättelevää tai se voi pahimmassa tapauksessa provosoida toista kyseenalaistamaan sitä tapaa ajatella ja olla kuin itse parhaaksi näemme. Voimakas vastakkaisasettelu ei ole kovin rakentavaa.
Sotilaallinen konflikti on surullinen ja monia tunteita nostattava silloin, kun siihen ei ole näkyvissä mitään järkevää perustetta. Toki allekirjoittanut ei koskaan ole perustanut sotatoimien päälle muutenkaan. Olisihan se hienoa, jos ja kun ihmiset osaisivat rauhanomaisesti kiistansa sopia. On kuitenkin muistettava, että ihmisissä on luontaista pahuutta. Se miten itse kukin sitä hallitsee, on kiinni meidän omasta kasvupolusta ja taidoistamme. Se on kuitenkin luontainen osa ihmistä ja ikiaikainen osa selviytymiskykyämme. Etenkin luolamiesaikana sitä tarvitsimme. Kyvyt eivät kuitenkaan ole kadonneet ajan saatossa.
Ainoa asia mitä tässä pakotteiden ja sodan ajassa pohdin on, että jos suljetaan ihan ulkopuolelle kaikessa, millaista on rakentaa siltoja tämän ajan jälkeen tai tämän aikana? Luin jokin aika sitten urheilusta, että se on aikanaan otettu maiden välille osoittamaan ja rakentamaan sitä yhteyttä ja yhteenkuuluvuutta mikä ihmisten välillä on erimielisyyksistä ja eri kansallisuuksista huolimatta. Näin ymmärsin, että Suomessa kesä Olympialaiset vuonna 1952 oli juuri tästä syystä. On myös hyvä muistaa, että kaikki kansalaiset eivät ole tämän sodan takana vaan ehkä tavallaan ovat "yhteiskuntakulttuurinsa vankeja".
Monet olisivat myös tekemässä nopeita päätöksiä siitä, miten maamme turvallisuus tulisi jatkossa taata. Isot päätökset vaativat aina aikansa ja paikkansa. On hyvä miettiä millä tavalla se päätös voisi pahimmillaan vaikuttaa tässä hetkessä ja olisiko itse valmis elämään samanlaista arkea kuin tuossa maassa sodan keskellä nyt eletään. En tiedä monelleko on opetettu, että provosoida ei saa, jos tilannetta pyritään rauhoittamaan tai bensaa ei kannata liekkeihin heittää, jos paloa on sammuttamassa? Ei ole kenenkään etu, jos tilanne tästä vielä eskaloituisi. On hyvä miettiä asioita moniäänisesti, koska joskus se suoraviivaisin ratkaisu ei ole paras mahdollinen.
Uutiset kirjoittavat jatkuvasti sodan käänteistä, somessa on julkaisuja ja ihmisten kokemuksia. Sota tulee lähemmäs meitä jo pelkästään näiden kanavien kautta eri tavalla. On hyvä pohtia mitä kaikkea tuon uutisoinnin taakse kätkeytyy; valeuutiset, toimittajien henkilökohtaisten näkemysten ajaminen, uhkakuvat ja sitten näkyy eri sukupolvien näkemykset. Kaikille on tilaa, mutta on hyvä miettiä, minkä verran näillä uutisilla haluaa itseään kuormittaa ilman, että ne tulevat uniin ja jäävät päähän kiertämään kehää. Parhaiten huolehtii itsestään ja läheisistään olemalla heille läsnä ja elämällä normaalia arkea. Kävelyt luonnossa, mindfulness-harjoitukset, hyvä kirja, juoksulenkki tai ihan vain lautapelin pelaaminen perheen kanssa saa ajatuksia muualle.
Lämpöä, yhdessäoloa ja avaavia näkökulmia sinulle ja läheisillesi. Pidetään toisistamme huolta.